Otteluennakot
YJK-Kiekko-Karhut
Aika: 6.1.2010 klo 16:00
Paikka: YLVIESKA
Jääkarhut aloittaa kevätkauden kärkiottelulla
Kiekko Karhut oli juuri se joukkue, joka aiheutti Jääkarhuille sen ainoan tappion syyskauden sarjassa. Lähtöasetelmat sarjan kevätkierrokselle ovat mielenkiintoiset, koska sarjan voittajalla on vielä mahdollisuus nousta ensi kaudeksi Suomisarjaan.
Jääkarhu-joukkueessa ei ole tapahtunut muutoksia. Ainoastaan Antti Palo ja Samuli Konu lähtevät armeijan harmaisiin.
Maalivahti osastolla ei tule ongelmaa, kun Ville Tuppela tulee Topi Palolle kaveriksi.Samuli Konu tehtaili syksyn peleissä pisteitä mukavasti, joten jonkun on otettavahänen posti ja paikattava hänen poissaolonsa.
Tavoitettahan joukkueella on rajusti, koska se ainutkin syyskauden tappio on nyt käännettävä voitoksi.
Kiekko Karhut tulee Ylivieskaan hyvin latautuneena ja voitonnälkäisenä.Jääminen syyskaudella sarjassa toiseksi oli heille suuri pettymys.
Suomisarjaan pääsy ensi kaudeksi on liminkalaisten ykköstavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi satsaukset on mitoitettu sen mukaisesti.
Kyösti Mattila













